Homma paket(e)issa

30 vuorokautta vierähti Bremenin Core Repositoryssä, Marumin tiloissa nopeasti työn täyteisissä merkeissä. Tavoitteenamme oli saada tuossa ajassa käsiteltyä kaikki, viimesyksyisen IODP tutkimusmatkan aikana kairatut 1622.76 metriä sedimenttinäytteitä. Ja tavoitteessahan me onnistuimme. Onnistumisen takuumiehinä olivat Marumin hulppeat puitteet, hienot laboratoriot, hyvät järjestelyt ja tietysti saksalainen järjestelmällisyys. Kovan tavoitteen toteutumisen varmisti myös se, että meitä oli riittävän iso joukko, kriittinen massa, 31 tutkijaa 12 maasta. Tämän lisäksi työssä olivat mukana IODP:n 20 omaa tutkijaa, teknikkoa ja kuraattoria, sekä 16 paikallista opiskelijaa.

Opiskelijat Christin ja Lindan paleomagneettisten kuutionäytteiden puhdistushommissa. Kuva; Aarno Kotilainen@ECORD_IODP

Sedimenttinäytepötköistä kerättiin yhteensä yli 30000 näytettä eri puolilla maailmaa tehtäviin tutkimuksiin. Näiden näytteiden parissa tulee tutkijajoukkomme tekemään ahkerasti töitä seuraavien parin kolmen vuoden ajan, ja luvassa on runsaasti uutta tutkimustietoa alueen ilmastohistoriasta, Itämeren altaan kehityshistoriasta sekä esimerkiksi siitä millaisia elämänmuotoja on syvällä Itämeren biosfäärissä.

IODP Baltic Sea Expedition 347 Onshore Science Party (OSP) ryhmäkuva – Bremen helmikuu 2014. Kuva: Volker Diekamp @ MARUM

Nyt on aika hengähtää hetken, ja sitten aloitetaan sedimenttinäytteiden varsinaiset tutkimukset. Aika näyttää, mitä salaisuuksia nuo syvyyksien arkistot haluavat meille paljastaa.

Halkaistu sedimenttipötkö numero 32H-2 odottamassa väriskannaukseen pääsyä. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Huhuu

IODP perinteisiin kuuluu tutkimusmatkan (ja OSP-osuuden) oman logon suunnittelu ja logon väripainanta t-paitoihin. Logon suunnittelusta järjestettiin tietysti suunnittelukilpailu, johon saimme lopulta kolme hienoa ehdotusta. Viimeisellä työviikolla järjestettiin sitten suljettu lippuäänestys. Ja tulos ei ollut mikään yllätys. Kilpailun voitti 45 äänellä (annetuista 57 äänestä) Itämeri-aiheinen pöllö-logo. Tuo sarvipöllö oli lentänyt, ja jäänyt meidän jokaisen matkalle osallistuneen sydämeen vierailtuaan Greatship Manishalla, kun olimme kairaamassa Landsortin syvänteellä. Pöllö viipyi aluksellamme vain muutaman päivän ja jatkoi sitten matkaansa. Nyt se kulkee mukanamme T-paidoissamme ympäri maailmaa.

IODP Expedition 347 ja Onshore Science Party logo. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Kun kaikki näytteenkäsittelyt oli saatu Bremenissä tehtyä viimeisellä viikolla ja jäljellä oli vain raportin viimeistelyä, valtasi näytteenottolaboratorion hetkeksi väripainanta joukot t-paitoineen. Itse painantaoperaatioon osallistuivat homman hallitsevat henkilöt, meidän muiden ihastellessa vieressä. Lopputuloksena oli vino pino erivärisiä t-paitoja upean pöllö logon somistamina, joko paidan rintamuksessa tai takapuolella. Laboratorioon viritetyt pyykkinarut täyttyivät erivärisistä kuivumaan asetetuista paidoista. Näky oli upea. Ja tunnelma oli korkealla. Jotkut jopa intoutuivat vannomaan tatuoinnin nimeen. Tiedä häntä, somistaako jo jonkun tutkijajoukkomme jäsenen jotain ihon sopukkaa tuo ihanan suloinen pöllö. Huhuu.

Carol, Sophie, Anna ja Alex valmistautumassa logon painatukseen. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Näytteenottolaboratorio t-paitojen kuivatushuoneena. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Tuoretta tietoa

Työpäivät laboratoriohommissa vierähtivät nopeasti, kaikilla riitti tekemistä yllin kyllin. Toisen Team Finland jäsenen, eli Outin tehtävä oli toimia täällä Bremenissä stratigrafisena korrelaattorina. Tämän lisäksi Outi teki myös sedimentologin hommia tarvittaessa sekä osallistui ahkerasti näytteenottoon, tekemistä kyllä riitti.

Piilevätutkijat Jonathan ja Elinor työnsä äärellä. Kuva: CarolCotterill©ECORD_IODP

Vaikka työmme oli välillä aika kiireistäkin, niin se oli myös äärimmäisen mielenkiintoista, sillä nyt sitten viimein nähtiin mitä nuo syksyllä kairaamamme 1.6 km sedimenttipötköä piti sisällään. Yhtä mielenkiintoista ja kiehtovaa oli myös se, että heti kun näyteputket oli avattu, kävivät eri alojen tutkijat sedimenttinäytteiden kimppuun ja jo muutamassa päivässä meillä oli tuoretta tietoa mm. näytteiden kemiasta, paleomagneettisista ominaisuuksista, mikrofossiilikoostumuksesta. Ja jo muutaman päivän kuluttua kun näytepaikan näyteputket oli avattu ja esitutkittu, tutkijat kokoontuivat käytäväpalaveriin, jossa sitten ensimmäisen kerran kuultiin eri tutkijaryhmien alustavista tuloksista. Jännittävää 😉

Aamuvuorossa kuvatut sedimenttinäytteet (arkistokappaleet) odottavat kylmävarastoon siirtämistä. Pöydälle asetetuista näytteistä saa hyvän yleissilmäyksen tutkittaviin näytesarjoihin. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Kirjoitusta isolla K:lla

Työvuoromme oli jaettu tehokkaasti laboratorio- ja kirjoitusosuuteen. Joka päivä aamuvirkkuryhmällämme oli laboratoriotyöskentelyä aamusta iltapäivään. Eri työvuorot tapasivat joka iltapäivä työvuorojen vaihtuessa. Tuolloin käytiin läpi mitä työvuoron aikana oli tehty ja havaittu, ja josko työssä oli ilmennyt jotain hankaluuksia. Loppuiltapäivän tutkijajoukkomme ahersi sitten kirjoitushommissa omassa ”toimistossamme”.

Työvuorojen tapaaminen käytäväkokouksessa. Kuva: CarolCotterill@ECORD_IODP

Näyteputket avattiin samassa järjestyksessä kuin ne olivat tutkimusmatkan aikana kairattukin. Kun sedimenttiputkien avaus, kuvaukset, näytteenotto ja täällä tehtävät esitutkimukset olivat paikkakohtaisesti tehty, niistä piti viimeistellä raportti. Raportin piti olla valmis noin kolme vuorokautta sen jälkeen kun näytepaikan työt olivat tehty. Aika kiirettä saimme siis pitää koko ajan. Ja olihan niin tehtäväkin, sillä tavoite 1600 metriä sedimenttipötköjä kuukaudessa tarkoitti sitä, että noin 60 metriä sedimenttipötköjä oli käsiteltävä ja tutkittava päivittäin sekä niistä oli raportoitava.

Tutkijat raportointihommissa. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Scientist’s Office. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Sedimenttiä liukuhihnalta (Ale)

Näyteputket oli jo tutkimusmatkalla sahattu 1.5 metriä pitkiksi pötköiksi. Mitä niille kaikille 1.6 kilometrille sedimenttipötköjä Bremenissä sitten tehtiin? Täällä ne sitten halkaistiin kahdeksi puolikkaaksi: työkappaleeksi ja arkistokappaleeksi.

Sedimenttipötkö halkaistavana. Kuva: Michael Kenzler©ECORD_IODP

Arkistokappale kiikutettiin heti halkaisuoperaation jälkeen suoraan valokuvattavaksi (line scanning) ja sen jälkeen sedimentologien työpöydälle. Sedimentologit kuvasivat näytesarjat/sedimentit visuaalisesti (mm. sedimentin koostumus, väri, rakenteet) ja kirjasivat kaikki havainnot tietojärjestelmään. Tämän jälkeen arkistokappale näyteputkesta kiikutettiin kylmävarastoon tuhansien ja taas tuhansien näyteputkien joukkoon, odottamaan sitä päivää kun joku innokas tutkija saattaisi sen taas päivänvaloon hetkeksi, uusien tutkimusten kohteeksi.

Sedimentologi Sandra kirjoittamassa havaintojaan sedimenttinäytteistä. Kuva: AarnoKotilainen@ECORD_IODP

Työkappale kiikutettiin halkaistuna ensiksi värianalysointiin. Sedimentin pinta trimmattiin ja sen pinnalle asetettiiin väriskannausta varten elmukelmua muistuttava kalvo. Väriskannerin (color reflectance spectrophotometry) liukuhihnalle asetettu näyteputki ajettiin sitten skannerin läpi, ja valon heijastavuus sedimentistä saatiin mitattua automaattisesti. Kaikille tutkijoille oli annettu omat tehtävät ja minulle oli uskottu, yhdessä iltavuorossa olevan ranskalaisen kollegani Anne-Sophien kanssa, tästä väriskannauksesta vastaaminen.  Apuja saatiin tietysti tarvittaessa paikallisista ammattilaisilta. Väriskannauksen jälkeen näyteputki kiikutettiin viereiseen sedimenttilaboratorioon, jossa innokas tutkijajoukko kävi sedimentin kimppuun kuin muurahaislauma. Tarkkaan laaditun näytteenottosuunnitelman mukaisesti näyteputkista kaavittiin erikokoisia näytteitä, mitä erikoisimmilla vempaimilla. Näytteitä kerättiin jo täällä Bremenin kuukauden työrupeaman aikana tehtäviin tutkimuksiin sekä meidän kaikkien omiin post-cruise tutkimuksiin.

Sarah ja Andrea (etualalla) ottamassa näytteitä sedimenttipötköistä. Kuva: Michael Kenzler©ECORD_IODP

Kun halutut näytteet oli sedimenttipötköistä kaavittu, niin myös nämä työkappaleet sedimenttiputkista, tai siis jäljellä olevat rippeet niistä, päätyivät kylmävarastoon odottamaan taas joskus päivänvaloon pääsyä.

1600 metrin pikataival (Ale)

Syksyn tutkimusmatkan aineistojen käsittely ja analysointi ovat alkaneet vauhdikkaasti täällä Bremenissä Saksassa. 22 tammikuuta 2014  kokoontuivat Itämeren syksyisen tutkimusmatkamme osallistujat ympäri maailmaa taas yhteen muutaman erossa vietetyn kuukauden jälkeen, nyt IODP sedimenttinäytevarastoon (Bremen Core Repository) Marumin tiloihin, Bremenin yliopistoon. Lisävahvistukseksi olimme saaneet uusiakin tutkijoita, niitä henkilöitä jotka eivät osallistuneet tutkimusmatkalle, mutta jotka tulevat tekemään tutkimustyötä samojen aineistojen parissa. Kaikkiaan meitä on yli 30 tutkijaa, kaukaisimmat Tasmaniasta ja Honolululta, Havaijilta. Kuukauden aikana meidän tehtävänä on avata kaikki tutkimusmatkalla kairatut 1600 metriä sedimenttipötköä, tehdä niiden kuvaukset ja alustavat tutkimukset, kerätä näytteitä tulevia laboratoriotutkimuksia varten sekä kirjoittaa alustavista tuloksista raportti.

 

1600 metriä Itämeren merenpohjaa kauniisti pötköissä Bremenin kairanäytevaraston kylmätiloissa. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Kuten laivalla, joukkiomme oli jaettu täälläkin kahteen työvuoroon, aamuvuoroon (klo 7:30–18:15) ja iltavuoroon (klo 11:45–22:30). Töitä tehdään nytkin joka päivä, myös viikonloppuisin. Meidän suomalaisten (Outi ja minä) kohtaloksi koitui aamuvuoroon joutuminen. Luvassa on siis aikaisia aamuherätyksiä, koska työpaikalle Marumiin, yliopiston kampusalueelle, piti ehtimän keskustan hotellistamme hyvissä ajoin ennen työvuoron alkua.

 

Näytteenkäsittelyn aikataulu. Kuukauden ajan olisi saatava käsiteltyä noin 60 metriä näytteitä vuorokaudessa. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Oman suunnitelmani mukaisesti vuokrasin heti kaupunkiin saavuttuani polkupyörän, jolla joka aamu sujahtaisin mukavasti työpaikalle ja saisin samalla hyvän herätyksenkin. En voi millään muotoa kehua olevani aamuihminen, ja kaikki lain sallimat keinot onkin otettava käyttöön, jotta aamuvarhaisella olisi edes joku osa aivoista toimintakunnossa töiden alkaessa. Tiesimme jo etukäteen, että työrupeamastamme saattaisi tulla aika tiukka, mutta sitä miten kiireisiä näistä ensimmäisten työviikkojen päivistä onkaan kehkeytynyt, emme kyllä osanneet aavistaa. Ehkä siitä antaa aavistuksen sekin, että blogin kirjoittamiseen tuntuu löytyvän edes vähän aikaa ja voimia vasta nyt.

Näytteenottoa sedimenttipötköistä. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD_IODP

Kilometrejä mittarissa sekä pötköissä (Outi ja Ale)

Tutkimusmatka on takana ja olemme sopeutuneet normaaliin elämänrytmiin. Jälkikeikunnasta ja univeloistakin on päästy jo eroon. Pienen palautumistovin jälkeen voi nyt miettiä, mitä Expedition 347:stä jäi mieleen ja mitä tulevaisuudessa toivottavasti tapahtuu.

Ammatillisesti kokemus oli erinomainen. Tiiminä työskenteleminen, mahdollisuus keskustella eri alojen asiantuntijoiden kanssa ja ”iloinen tieteellinen spekuloiminen” riemastuttivat jäyhiä suomalaisia. Innostunut ja rento tunnelma, mahtavat työkaverit ja ilo uuden löytämisestä sai jaksamaan kaksi kuukautta. Myös syväkairauksen tekninen puoli oli erittäin kiehtovaa. Miinuspuolelle menee oikeastaan vain retken kesto, kyllä viimeiset päivät laskettiin jo tunteja, milloin pääsee maihin ja kotiin.

Tutkimusmatkan aikana aineistoja eli sedimenttinäytesarjoja, siis niitä pötkylöitä, kerättiin merenpohjasta noin 1.5 kilometriä, yhteensä 8:lta eri tutkimuspisteeltä.

Loppuvuoden aikana hiotaan tutkimussuunnitelmaa ja tarkennettua näytteenottosuunnitelmaa. Ensi vuoden alussa päästään katsomaan ja tutkimaan tarkemmin mitä koko sedimenttikomeus sisällään pitää. Koko tutkimusprojektin kannalta tärkeää on saada sedimenttiyksiköille ikiä. Muuten aineistoa ei voida kunnolla kytkeä alueen jäätiköitymis- ja jään vetäytymishistoriaan. Aineistossa riittää pähkäiltävää varmasti pitkäksi aikaa. Kiinnostavia kysymyksiä ovat esimerkiksi mannerjäätikön vetäytymisdynamiikka ja Baltian jääjärveen liittyvät tapahtumat sekä muinaisen Itämeren ympäristöolot.

Kokoonnumme tutkimusmatkalle osallistuneiden tutkijoiden kanssa Bremenissä Saksassa tammi-helmikuussa 2014 järjestettävään työpajaan. Neljän viikon aikana nuo kaikki matkalla otetut sedimenttipötkylät avataan ja varsinaiset tutkimukset alkavat. Itämeren IODP-syväkairaustutkimusten etenemistä voitte seurata blogissamme ensi vuoden puolella.

The IODP Expedition 347 team. Kuva: Captain Nikhil Kanetkar©ECORD/IODP

Kuinka monta ihmistä tarvitaan syväkairaamaan Itämeri (Outi &Ale)

Ruoka. Vatsallaan armeijakin marssii. Ja meistä pidettiin muutenkin todella hyvää huolta. Eli yksi kappale Greatship Manishan miehistöä. Suurkiitokset heille.

Järjestelyt. BGS ja ESO, todella ammattitaitoista ja tehokasta toimintaa. Ilman heitä ei yksikään pötkö olisi noussut merenpohjasta eikä tullut tarkemmin tutkituksi,

Tämän lisäksi matkalla oli mukana reikäspesialistimme eli kairareikämiehet ja naiset. He loggasivat hankalimmatkin reiät mallikkaasti. Kiitos heille.

Ja sitten nuo urhoolliset sankarimme, roughnecks and drillers, jotka myrskyjä ja sadesäitä uhmaten kairasivat meille ennen näkemättömiä pötkylöitä Itämeren syvyyksistä. Thanks & Respect.

Eikä unohdeta tiedetyyppejä, eli science partyä. Asiantuntemusta, mainiota seuraa ja innostusta viimeiseen asti.

Paikallaan on pysyttävä. Ainakin silloin tällöin. Tästä pitivät huolen paikannuseksperttimme.

69. Se on vastaus tuohon otsikon kysymykseen. Meitä tarvittiin 69 henkilöä syväkairaamaan Itämeri. Nyt tutkimusmatkamme on ohi, ja edessä on kotimatka. Jonkinlainen yhteenveto matkasta tulee lähipäivinä, kunhan olemme hieman hengähtäneet ja tasoittaneet maanpinnan aaltoilun jalkojen alla. Ja kiitos kaikille lukijoille sekä kommentteja jättäneille!

Kuvassa naamat eli koko tutkimusretkikunnan henkilöt. Mukana on myös muutama vierailija.

 

 

Päivä murmelina (Ale)

Valmistautumista näytteenottoon Bornholmin altaalla suojavarustein. Oli vaara, että merenpohjan pintasedimentit sisältäisivät haitallisia aineita. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Uskollinen nokiani pärähtää soimaan kello 9.02. Tai tarkemmin ottaen se ei pärähdä soimaan, vaan Ville Valo herättää minut laulullaan. En ole vieläkään kyllästynyt tuohon ”Gone With The Sin” – biisiin, vaikka se joka ikinen aamu repiikin minut höyhensaarilta, suloisista unista takaisin maan pinnalle, tai nyt täällä merellä siis laivan kannelle.

Sytytän lukulamppuni valon ja nousen ylös. Sudokukirja ja kynä lattialla punkan vieressä, taas. Menen hyttini vessaan aamutoimille – taas tuo sama naama kurkistaa peilistä. Yritän hymyillä tuolle tyypille, mutta se ei hymyile minulle takaisin. Puen urtsikamat päälleni ja vedän lenkkarit jalkaani. Ikään kuin olisin kokenut tämän saman joskus ennenkin. Astun hytistä tyhjään käytävään, ketään ei näy missään.

Tyhjiä käytäviä. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Hipsin portaat kolme kerrosta alaspäin ja ohitan konehuoneen valvomon. Oranssiasuinen intialainen mies istuu valvontapöydän namikoiden ja mittarien ääressä samassa asennossa kuin eilenkin, ja edellisenä päivänä, ja sitä edellisenä. Pitäisikö minun mennä katsomaan ettei hän ole kuukahtanut sinne.

Päätän kuitenkin olla menemättä tuonne vilkkuvien valojen ihmeelliseen valtakuntaan. Avaan kuntosalin oven, ei ketään täälläkään. Kuntopyörät ja soutulaite ovat tismalleen samassa paikassa kuin aiemminkin. Teen saman aamukuntoiluohjelmani niin kuin niin monena aamuna aiemmin. Salin jälkeen nousen taas yläkertaan.

Hyttikerrokseni käytävällä intialainen Vilvo on rätti kädessä siivoamassa ja pyyhkimässä pölyjä, niin kuin aina tähän aikaa aamusta. Hän toivottaa minulle hyvää huomenta intialaiselle aksentillaan ja hymyilee minulle. Palaan hyttiini ja käyn suihkussa. Pukeudun, kello on vähän yli kymmenen. Oloni on kuin tuolla vallan mainion ”Päivä Murmelina” -elokuvan pääjehulla, joka kokeen saman päivän uudelleen ja taas uudelleen. Poistun hytistäni, joka on numeroltaan BD 10. BD viittaa boat deck -kerrokseen.

Astelen pari kerrosta alaspäin ruokalaan. Ruokalassakin on tyhjää – paitsi yhdessä pöydässä istuu toinen matkanjohtajistamme (co-chief) Thomas syömässä aamumysliä ja jogurttia sekä teetä totuttuun tapaansa. Arvaan mitä kohta tapahtuu.

Kyllä vain – keittiön ovelta kokki huikkaa minulle iloisesti huomenet. Hän on Sergei, kotoisin Ukrainasta. Hieraisen vieläkin silmiäni – onko tämä unta – vai koenko taas tämän saman aamun murmelina. Pieni paniikki alkaa hiipiä syvältä sisimmästäni ja hiki kohota otsalleni, mitä jos minut on kirottu jäämään tälle kairausalukselle loppuiäkseni porailemaan Itämeren pohjakerrostumia, ja koen saman päivän uudestaan ja uudestaan.

Vaikka olenkin niitä outoja tyyppejä, jotka rakastavat sedimenttejä, noita ihania pohjamutia ja – savia, ja tietenkin moreeneita (moreenia?), niin en minä noista kuitenkaan niin paljon välitä, että ihan vapaaehtoisesti loppuiäkseni tänne jäisin.

Istun Thomaksen pöytään. Minullakin on mysliä kulhossani ja vielä jopa punaisen täysmaidon kanssa. En ole kyllä tuota punaista ”oikeaa” maitoa juonut vuosikausiin (paitsi täällä laivalla). Onkohan sitä enää olemassakaan? Ehkä nuo nykylehmätkin ovat niin terveystietoisia, että ne valmistavat vain kevyttuotteita. Toivotan Thomakselle huomenet, englanniksi. Vilkaisen ruokalan seinällä olevaa taulua (engl. whiteboard), jonne aina aamuisin ilmaantuu erinäistä tiedotetta.

Nyt siellä lukee ”M0063 E  – we are at 83.50 mbsf” – huokaisen helpotuksesta. Lukemat ovat muuttuneet sitten eilisen, eli olemme kairanneet yhä syvemmällä. Olen kuin olenkin uudessa aamussa, enkä eläkään murmelin elämää. Tästä tulee hyvä päivä. Syön hymyissä suin myslini loppuun. Taidankin ottaa tänä aamuna lettuja vaahteralehtisiirapin kera. Täällä noita lettuja on tarjolla joka ikinen aamu. Ehkä näitä aamuja tulee vielä joskus ikävä. Mutta vain ehkä…

Greatship Manishan ruokalan ilmoitustaulu. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Tuulispää (Outi)

Maanantaina tunnelmat olivat odottavat, kuinka kauan töitä voidaan jatkaa, ja millaiseksi sää muuttuu? Iltapäivällä hieman ennen kahta taivaalle kerääntyi synkeän näköinen musta pilvimuuri, ja savumainen harso liikkui pilvimuurin edellä.

Tasanteellaan ollut roughneck huomasi saman, radioi tiedon alas ja komennettiin välittömästi kapuamaan kannelle. Samantien alkoi vimmaisa kairausputken nosto-operaatio.

Noin vartissa kohtuullisen tyyni meri muuttui vaahtopäiseksi aallokoksi ja tuuli alkoi piiskata alusta. Vapaavuorossa olleista suuri osa kiipesi äkkiä komentosillalle katselemaan myrskyn saapumista. Tuuli pöllytti vettä raivokkaasti ja sumumaiset pärskeet näyttivät lähes lumisateelta tumman veden yllä.

Ja aallot kasvavat. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Tässä vaiheessa ei voinut olla ajattelematta, kuinka ikävää olisi olla avoimemmalla merialueella. Rannan läheisyys piti aallot koko ajan melko matalina ja tuuli repi aallonharjat vielä latteammiksi.

Mutta tuuli oli raivokas, ensin kovimmat puuskat olivat 40 solmua, sitten noin 60, 70, 80…kovimman puuskan nopeudeksi tuli lopulta 98 solmua (noin 180km/h), tuulen keskinopeus vaihteli 60 – 80 solmun välillä. Ilmanpuntarinkin mukaan sää oli myrskyisä.

Greatship Manishan ohjaamon tuulimittarin lukemat, 98 solmua tunnissa. Kuva: Dave Smith © ECORD/IODP.

Kontissa olleet raportoivat hurjasta melusta ja ajoittaisesta ulkona liikkumisen hankaluudesta. Tähän asti hienosti palvellut sadepressumme ei enää kestänyt hurrikaaniluokkaan kivunnutta tuulta, tämä oli kuitenkin ainoa näkyvä todiste myrskystä seuraavan vuorovaihdon yhteydessä.