Syvyys (Outi)

Landsort Deep on Itämeren syvin kohta, noin 459 metriä. Etukäteen olimme pohdiskelleet, miten kauan kestää kairausputkien asentaminen, ja miten nopeasti sitten näytepötköt saadaan ylös. Yllättävän nopeaa toimintaa, noin viidessä tunnissa siitä kaun paikalle saavuimme, oli kaikki valmiina ja kairaus saattoi alkaa. Sedimenttipötköjen nostonopeus oli reilut 50m/minuutissa, eli sekin varsin riuska. Kuulemma nopeampaakin olisi voitu ylös tulla ilman että näyte olisi  tippunut kyydistä, mutta sitten putkeen olisi alkanut imeytyä ainesta alhaaltapäin nostossa syntyneen imun myötä.  Juhlavuutta oli ilmassa, kun veden ja sedimentin yhteissyvyys ensimmäisen kerran oli yli puoli kilometriä merenpinnasta. Tallessa on nyt viisi komeaa sarjaa (29- 115 m). Yksi mikrobiologeille, neljä paleo-oseanografiaan. Veden syvyyden lisäksi työn haastavuutta lisäsi materiaalin voimakas laajeneminen pintaoloissa, tätä ilmiötä jatkui usean kymmenen sedimenttimetrin syvyydelle. Ensimmäisellä reiällä kairausmiehet ja kansi olivat suihkulähdemäisesti pärskyvän liejun ja saven peitossa vähän väliä. Seuraavilla kerroilla mentiin lyhempi pätkä kerrallaan alaspäin, joten sedimentti mahtui laajanemaan itse näyteputkessa riittävästi.

...core on deck!

…core on deck! Kuva: Dave Smith/ECORD/IODP

Näytettä siellä ja näytettä täällä....

Näytettä siellä ja näytettä täällä…. Kuva: Carol Cotterill/ECORD/IODP


imenttiä? Vai pelkkää ilmaa.

Suussasulavaa sedimenttiä? Vai pelkkää ilmaa.
Kuva: Carol Cotterill/ECORD/IODP

Kategoria(t): Matkalla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s