Päivä murmelina (Ale)

Valmistautumista näytteenottoon Bornholmin altaalla suojavarustein. Oli vaara, että merenpohjan pintasedimentit sisältäisivät haitallisia aineita. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Valmistautumista näytteenottoon Bornholmin altaalla suojavarustein. Oli vaara, että merenpohjan pintasedimentit sisältäisivät haitallisia aineita. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Uskollinen nokiani pärähtää soimaan kello 9.02. Tai tarkemmin ottaen se ei pärähdä soimaan, vaan Ville Valo herättää minut laulullaan. En ole vieläkään kyllästynyt tuohon ”Gone With The Sin” – biisiin, vaikka se joka ikinen aamu repiikin minut höyhensaarilta, suloisista unista takaisin maan pinnalle, tai nyt täällä merellä siis laivan kannelle.

Sytytän lukulamppuni valon ja nousen ylös. Sudokukirja ja kynä lattialla punkan vieressä, taas. Menen hyttini vessaan aamutoimille – taas tuo sama naama kurkistaa peilistä. Yritän hymyillä tuolle tyypille, mutta se ei hymyile minulle takaisin. Puen urtsikamat päälleni ja vedän lenkkarit jalkaani. Ikään kuin olisin kokenut tämän saman joskus ennenkin. Astun hytistä tyhjään käytävään, ketään ei näy missään.

Tyhjiä käytäviä. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Tyhjiä käytäviä. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Hipsin portaat kolme kerrosta alaspäin ja ohitan konehuoneen valvomon. Oranssiasuinen intialainen mies istuu valvontapöydän namikoiden ja mittarien ääressä samassa asennossa kuin eilenkin, ja edellisenä päivänä, ja sitä edellisenä. Pitäisikö minun mennä katsomaan ettei hän ole kuukahtanut sinne.

Päätän kuitenkin olla menemättä tuonne vilkkuvien valojen ihmeelliseen valtakuntaan. Avaan kuntosalin oven, ei ketään täälläkään. Kuntopyörät ja soutulaite ovat tismalleen samassa paikassa kuin aiemminkin. Teen saman aamukuntoiluohjelmani niin kuin niin monena aamuna aiemmin. Salin jälkeen nousen taas yläkertaan.

Hyttikerrokseni käytävällä intialainen Vilvo on rätti kädessä siivoamassa ja pyyhkimässä pölyjä, niin kuin aina tähän aikaa aamusta. Hän toivottaa minulle hyvää huomenta intialaiselle aksentillaan ja hymyilee minulle. Palaan hyttiini ja käyn suihkussa. Pukeudun, kello on vähän yli kymmenen. Oloni on kuin tuolla vallan mainion ”Päivä Murmelina” -elokuvan pääjehulla, joka kokeen saman päivän uudelleen ja taas uudelleen. Poistun hytistäni, joka on numeroltaan BD 10. BD viittaa boat deck -kerrokseen.

Astelen pari kerrosta alaspäin ruokalaan. Ruokalassakin on tyhjää – paitsi yhdessä pöydässä istuu toinen matkanjohtajistamme (co-chief) Thomas syömässä aamumysliä ja jogurttia sekä teetä totuttuun tapaansa. Arvaan mitä kohta tapahtuu.

Kyllä vain – keittiön ovelta kokki huikkaa minulle iloisesti huomenet. Hän on Sergei, kotoisin Ukrainasta. Hieraisen vieläkin silmiäni – onko tämä unta – vai koenko taas tämän saman aamun murmelina. Pieni paniikki alkaa hiipiä syvältä sisimmästäni ja hiki kohota otsalleni, mitä jos minut on kirottu jäämään tälle kairausalukselle loppuiäkseni porailemaan Itämeren pohjakerrostumia, ja koen saman päivän uudestaan ja uudestaan.

Vaikka olenkin niitä outoja tyyppejä, jotka rakastavat sedimenttejä, noita ihania pohjamutia ja – savia, ja tietenkin moreeneita (moreenia?), niin en minä noista kuitenkaan niin paljon välitä, että ihan vapaaehtoisesti loppuiäkseni tänne jäisin.

Istun Thomaksen pöytään. Minullakin on mysliä kulhossani ja vielä jopa punaisen täysmaidon kanssa. En ole kyllä tuota punaista ”oikeaa” maitoa juonut vuosikausiin (paitsi täällä laivalla). Onkohan sitä enää olemassakaan? Ehkä nuo nykylehmätkin ovat niin terveystietoisia, että ne valmistavat vain kevyttuotteita. Toivotan Thomakselle huomenet, englanniksi. Vilkaisen ruokalan seinällä olevaa taulua (engl. whiteboard), jonne aina aamuisin ilmaantuu erinäistä tiedotetta.

Nyt siellä lukee ”M0063 E  – we are at 83.50 mbsf” – huokaisen helpotuksesta. Lukemat ovat muuttuneet sitten eilisen, eli olemme kairanneet yhä syvemmällä. Olen kuin olenkin uudessa aamussa, enkä eläkään murmelin elämää. Tästä tulee hyvä päivä. Syön hymyissä suin myslini loppuun. Taidankin ottaa tänä aamuna lettuja vaahteralehtisiirapin kera. Täällä noita lettuja on tarjolla joka ikinen aamu. Ehkä näitä aamuja tulee vielä joskus ikävä. Mutta vain ehkä…

Greatship Manishan ruokalan ilmoitustaulu. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Greatship Manishan ruokalan ilmoitustaulu. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Kategoria(t): Matkalla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Päivä murmelina (Ale)

  1. Veli-Pekka sanoo:

    ja jos joskus kyllästyt geologin elämään, voit hyvin elättää itsesi pakinoitsijana ! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s