Kuinka monta ihmistä tarvitaan syväkairaamaan Itämeri (Outi &Ale)

Ruoka. Vatsallaan armeijakin marssii. Ja meistä pidettiin muutenkin todella hyvää huolta. Eli yksi kappale Greatship Manishan miehistöä. Suurkiitokset heille.

Järjestelyt. BGS ja ESO, todella ammattitaitoista ja tehokasta toimintaa. Ilman heitä ei yksikään pötkö olisi noussut merenpohjasta eikä tullut tarkemmin tutkituksi,

Tämän lisäksi matkalla oli mukana reikäspesialistimme eli kairareikämiehet ja naiset. He loggasivat hankalimmatkin reiät mallikkaasti. Kiitos heille.

Ja sitten nuo urhoolliset sankarimme, roughnecks and drillers, jotka myrskyjä ja sadesäitä uhmaten kairasivat meille ennen näkemättömiä pötkylöitä Itämeren syvyyksistä. Thanks & Respect.

Eikä unohdeta tiedetyyppejä, eli science partyä. Asiantuntemusta, mainiota seuraa ja innostusta viimeiseen asti.

Paikallaan on pysyttävä. Ainakin silloin tällöin. Tästä pitivät huolen paikannuseksperttimme.

69. Se on vastaus tuohon otsikon kysymykseen. Meitä tarvittiin 69 henkilöä syväkairaamaan Itämeri. Nyt tutkimusmatkamme on ohi, ja edessä on kotimatka. Jonkinlainen yhteenveto matkasta tulee lähipäivinä, kunhan olemme hieman hengähtäneet ja tasoittaneet maanpinnan aaltoilun jalkojen alla. Ja kiitos kaikille lukijoille sekä kommentteja jättäneille!

Kuvassa naamat eli koko tutkimusretkikunnan henkilöt. Mukana on myös muutama vierailija.

Kuvassa naamat eli koko tutkimusretkikunnan henkilöt. Mukana on myös muutama vierailija.

 

 

Kategoria(t): Matkalla | Kommentoi

Päivä murmelina (Ale)

Valmistautumista näytteenottoon Bornholmin altaalla suojavarustein. Oli vaara, että merenpohjan pintasedimentit sisältäisivät haitallisia aineita. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Valmistautumista näytteenottoon Bornholmin altaalla suojavarustein. Oli vaara, että merenpohjan pintasedimentit sisältäisivät haitallisia aineita. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Uskollinen nokiani pärähtää soimaan kello 9.02. Tai tarkemmin ottaen se ei pärähdä soimaan, vaan Ville Valo herättää minut laulullaan. En ole vieläkään kyllästynyt tuohon ”Gone With The Sin” – biisiin, vaikka se joka ikinen aamu repiikin minut höyhensaarilta, suloisista unista takaisin maan pinnalle, tai nyt täällä merellä siis laivan kannelle.

Sytytän lukulamppuni valon ja nousen ylös. Sudokukirja ja kynä lattialla punkan vieressä, taas. Menen hyttini vessaan aamutoimille – taas tuo sama naama kurkistaa peilistä. Yritän hymyillä tuolle tyypille, mutta se ei hymyile minulle takaisin. Puen urtsikamat päälleni ja vedän lenkkarit jalkaani. Ikään kuin olisin kokenut tämän saman joskus ennenkin. Astun hytistä tyhjään käytävään, ketään ei näy missään.

Tyhjiä käytäviä. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Tyhjiä käytäviä. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Hipsin portaat kolme kerrosta alaspäin ja ohitan konehuoneen valvomon. Oranssiasuinen intialainen mies istuu valvontapöydän namikoiden ja mittarien ääressä samassa asennossa kuin eilenkin, ja edellisenä päivänä, ja sitä edellisenä. Pitäisikö minun mennä katsomaan ettei hän ole kuukahtanut sinne.

Päätän kuitenkin olla menemättä tuonne vilkkuvien valojen ihmeelliseen valtakuntaan. Avaan kuntosalin oven, ei ketään täälläkään. Kuntopyörät ja soutulaite ovat tismalleen samassa paikassa kuin aiemminkin. Teen saman aamukuntoiluohjelmani niin kuin niin monena aamuna aiemmin. Salin jälkeen nousen taas yläkertaan.

Hyttikerrokseni käytävällä intialainen Vilvo on rätti kädessä siivoamassa ja pyyhkimässä pölyjä, niin kuin aina tähän aikaa aamusta. Hän toivottaa minulle hyvää huomenta intialaiselle aksentillaan ja hymyilee minulle. Palaan hyttiini ja käyn suihkussa. Pukeudun, kello on vähän yli kymmenen. Oloni on kuin tuolla vallan mainion ”Päivä Murmelina” -elokuvan pääjehulla, joka kokeen saman päivän uudelleen ja taas uudelleen. Poistun hytistäni, joka on numeroltaan BD 10. BD viittaa boat deck -kerrokseen.

Astelen pari kerrosta alaspäin ruokalaan. Ruokalassakin on tyhjää – paitsi yhdessä pöydässä istuu toinen matkanjohtajistamme (co-chief) Thomas syömässä aamumysliä ja jogurttia sekä teetä totuttuun tapaansa. Arvaan mitä kohta tapahtuu.

Kyllä vain – keittiön ovelta kokki huikkaa minulle iloisesti huomenet. Hän on Sergei, kotoisin Ukrainasta. Hieraisen vieläkin silmiäni – onko tämä unta – vai koenko taas tämän saman aamun murmelina. Pieni paniikki alkaa hiipiä syvältä sisimmästäni ja hiki kohota otsalleni, mitä jos minut on kirottu jäämään tälle kairausalukselle loppuiäkseni porailemaan Itämeren pohjakerrostumia, ja koen saman päivän uudestaan ja uudestaan.

Vaikka olenkin niitä outoja tyyppejä, jotka rakastavat sedimenttejä, noita ihania pohjamutia ja – savia, ja tietenkin moreeneita (moreenia?), niin en minä noista kuitenkaan niin paljon välitä, että ihan vapaaehtoisesti loppuiäkseni tänne jäisin.

Istun Thomaksen pöytään. Minullakin on mysliä kulhossani ja vielä jopa punaisen täysmaidon kanssa. En ole kyllä tuota punaista ”oikeaa” maitoa juonut vuosikausiin (paitsi täällä laivalla). Onkohan sitä enää olemassakaan? Ehkä nuo nykylehmätkin ovat niin terveystietoisia, että ne valmistavat vain kevyttuotteita. Toivotan Thomakselle huomenet, englanniksi. Vilkaisen ruokalan seinällä olevaa taulua (engl. whiteboard), jonne aina aamuisin ilmaantuu erinäistä tiedotetta.

Nyt siellä lukee ”M0063 E  – we are at 83.50 mbsf” – huokaisen helpotuksesta. Lukemat ovat muuttuneet sitten eilisen, eli olemme kairanneet yhä syvemmällä. Olen kuin olenkin uudessa aamussa, enkä eläkään murmelin elämää. Tästä tulee hyvä päivä. Syön hymyissä suin myslini loppuun. Taidankin ottaa tänä aamuna lettuja vaahteralehtisiirapin kera. Täällä noita lettuja on tarjolla joka ikinen aamu. Ehkä näitä aamuja tulee vielä joskus ikävä. Mutta vain ehkä…

Greatship Manishan ruokalan ilmoitustaulu. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Greatship Manishan ruokalan ilmoitustaulu. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Kategoria(t): Matkalla | Yksi kommentti

Tuulispää (Outi)

Maanantaina tunnelmat olivat odottavat, kuinka kauan töitä voidaan jatkaa, ja millaiseksi sää muuttuu? Iltapäivällä hieman ennen kahta taivaalle kerääntyi synkeän näköinen musta pilvimuuri, ja savumainen harso liikkui pilvimuurin edellä.

Myrsky kuva1 iso

Tasanteellaan ollut roughneck huomasi saman, radioi tiedon alas ja komennettiin välittömästi kapuamaan kannelle. Samantien alkoi vimmaisa kairausputken nosto-operaatio.

Noin vartissa kohtuullisen tyyni meri muuttui vaahtopäiseksi aallokoksi ja tuuli alkoi piiskata alusta. Vapaavuorossa olleista suuri osa kiipesi äkkiä komentosillalle katselemaan myrskyn saapumista. Tuuli pöllytti vettä raivokkaasti ja sumumaiset pärskeet näyttivät lähes lumisateelta tumman veden yllä.

Ja aallot kasvavat. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Ja aallot kasvavat. Kuva: Aarno Kotilainen © ECORD/IODP.

Tässä vaiheessa ei voinut olla ajattelematta, kuinka ikävää olisi olla avoimemmalla merialueella. Rannan läheisyys piti aallot koko ajan melko matalina ja tuuli repi aallonharjat vielä latteammiksi.

Mutta tuuli oli raivokas, ensin kovimmat puuskat olivat 40 solmua, sitten noin 60, 70, 80…kovimman puuskan nopeudeksi tuli lopulta 98 solmua (noin 180km/h), tuulen keskinopeus vaihteli 60 – 80 solmun välillä. Ilmanpuntarinkin mukaan sää oli myrskyisä.

Greatship Manishan ohjaamon tuulimittarin lukemat, 98 solmua tunnissa. Kuva: Dave Smith © ECORD/IODP.

Greatship Manishan ohjaamon tuulimittarin lukemat, 98 solmua tunnissa. Kuva: Dave Smith © ECORD/IODP.

Kontissa olleet raportoivat hurjasta melusta ja ajoittaisesta ulkona liikkumisen hankaluudesta. Tähän asti hienosti palvellut sadepressumme ei enää kestänyt hurrikaaniluokkaan kivunnutta tuulta, tämä oli kuitenkin ainoa näkyvä todiste myrskystä seuraavan vuorovaihdon yhteydessä.

Kategoria(t): Matkalla | Yksi kommentti

Kalkkipäivä ja myrskyn odotusta (Ale)

Merenpohjan syväkairaukset ovat edenneet mallikkaasti täällä eteläisellä Itämerellä. Edellisellä tutkimuspaikalla (Hanö Bay) kairattiin yli 30 metriä paksujen erilaisten moreenikerrostumien läpi. Ja se tuntui kyllä aika mukavalle, sillä kotoisissa merenpohjan kairauksissamme olemme saaneet yleensä enimmillään vain muutamia metrejä moreenia näyteputkiin.

Meidän kairamiehetkin pääsivät tositoimiin kun käytettiin välillä vasaranäytteenottoa (hammer sampler). Siinä painovasaraa kiskotaan käsivoimin ylös ja sitten painovoima hoitaa loput, raskaan ”vasaran” iskiessä näyteputkea syvemmälle kairattavaan kohteeseen. Ja toistoja riittää. Tuollaisen huhkinnan jälkeen ei kavereiden paljoa tarvitse käydä salilla työpäivän jälkeen. Ja habassa noilla kairajäbillä kyllä löytyy.

Kun olimme läpäisseet moreenikerrostumat, töräytettiin sitten lopulta liitukautiseen kalkkikiveen. Voi sitä riemua ja huudon määrää, kun kairaputki kallistettiin laivan kannelle ja core catcheristä kurkisti puhtaan valkoista kalkkikiveä. Mutaisen joukkion ja kaiken tuon kannella olevan saven keskellä, kairaputken päästä pilkistävä valkoinen kalkki loisti upeasti. Se erottui kuin morsian valkoisessa asussaan tumman puhuvan juhlaväen keskellä. No ehkä vähän vertaus ontuu, mutta siis se oli aika hieno näky. Kyllä tuommoinen näky saa jo vanhemmankin ja (melkein) kaikkea kokeneen merigeologin tunteelliseksi. Se oli oikea kalkkipäivä meille merenpohjan tutkijoille, meille syvyyksien salojen metsästäjille…

Kivinäytteen ihmettelyä Greatship Manishan kannella. Taustalla oransseissa asuissaan meidän timmi kairausmiehistö. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Kivinäytteen ihmettelyä Greatship Manishan kannella. Taustalla oransseissa asuissaan meidän timmi kairausmiehistö. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Nyt ollaan jo matkalla takaisin Tanskan salmiin, VIIMEISELLE tutkimuspisteelle. Sääkin on muuttumassa. Tulossa on kunnon myrskyrintama. Auringon laskiessa, tuolla lännessä olevat pilvirintamat näyttivät upean uhkaaville. Ja meri tuntui ja kuulosti jotenkin hiljaiselle, oli hiljaista niin kuin ennen myrskyä. Englannista ja Hollannista tulleiden viestien mukaan siitä on povattu kovinta myrskyä vuosiin. Kotomaastakin on tullut paljon viestejä, joissa on varoitettu tulevasta kovasta säästä. Tuulen nopeudeksi on ennustettu yli 30 m/s. Onneksi olemme suhteellisen suojaisella alueella, aivan Tanskan saarten kupeessa. Mutta keikutusta on varmaan luvassa. Tavaroita on täällä surrattu tiukasti kiinni. Keulakannelle meno on kielletty ja meitä on kehotettu muutenkin pysymään sisätiloissa merimatkan aikana. Huomenna iltapäivällä myrskyn voimakkuuden pitäisi olla huipussaan näillä leveysasteilla. Nähtäväksi jää kuinka huominen työpäivä sujuu ja miten sitä täällä sitten köykitään. Taidan kohta siirtyä hyttiosastolle ja surrata itseni tiukasti punkkaan kiinni. Ja ehkä uneksin siitä, siis siitä josko nyt saataisiin uusi iso suolavesipulssi Itämerelle.

Myrskyrintama lähestymässä kohti kairausalus Greatship Manishaa eteläisellä Itämerellä. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Myrskyrintama lähestymässä kohti kairausalus Greatship Manishaa eteläisellä Itämerellä. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Kategoria(t): Matkalla | 2 kommenttia

Syvyys (Outi)

Landsort Deep on Itämeren syvin kohta, noin 459 metriä. Etukäteen olimme pohdiskelleet, miten kauan kestää kairausputkien asentaminen, ja miten nopeasti sitten näytepötköt saadaan ylös. Yllättävän nopeaa toimintaa, noin viidessä tunnissa siitä kaun paikalle saavuimme, oli kaikki valmiina ja kairaus saattoi alkaa. Sedimenttipötköjen nostonopeus oli reilut 50m/minuutissa, eli sekin varsin riuska. Kuulemma nopeampaakin olisi voitu ylös tulla ilman että näyte olisi  tippunut kyydistä, mutta sitten putkeen olisi alkanut imeytyä ainesta alhaaltapäin nostossa syntyneen imun myötä.  Juhlavuutta oli ilmassa, kun veden ja sedimentin yhteissyvyys ensimmäisen kerran oli yli puoli kilometriä merenpinnasta. Tallessa on nyt viisi komeaa sarjaa (29- 115 m). Yksi mikrobiologeille, neljä paleo-oseanografiaan. Veden syvyyden lisäksi työn haastavuutta lisäsi materiaalin voimakas laajeneminen pintaoloissa, tätä ilmiötä jatkui usean kymmenen sedimenttimetrin syvyydelle. Ensimmäisellä reiällä kairausmiehet ja kansi olivat suihkulähdemäisesti pärskyvän liejun ja saven peitossa vähän väliä. Seuraavilla kerroilla mentiin lyhempi pätkä kerrallaan alaspäin, joten sedimentti mahtui laajanemaan itse näyteputkessa riittävästi.

...core on deck!

…core on deck! Kuva: Dave Smith/ECORD/IODP

Näytettä siellä ja näytettä täällä....

Näytettä siellä ja näytettä täällä…. Kuva: Carol Cotterill/ECORD/IODP


imenttiä? Vai pelkkää ilmaa.

Suussasulavaa sedimenttiä? Vai pelkkää ilmaa.
Kuva: Carol Cotterill/ECORD/IODP

Kategoria(t): Matkalla | Kommentoi

Tipuja ja muruja – eli pöllömpi tapaus (Ale)

Merenpohjan syväkairaus on jatkunut täällä Itämerellä päivin öin, säässä kuin säässä. Jo kuluneeseen viiteen viikkoon on mahtunut aurinkoisia päiviä, kuutamoöitä, tyyntä ja myös tuulista säätä kaatosateineen. Tuuli on pysynyt kuitenkin sen verran aisoissa, että se ei ole pahemmin haitannut työtämme.

Viime yönä kaikki muuttui. Ehkä joku kuiskasi ylös taivaalle pyynnön, kävisipä pian tuulemaan, sillä tuuli ja aallokko nousivat. Aamulla jouduttiin ensimmäisen kerran matkamme aikana keskeyttämään kairaus sään takia. Ei sen takia, että kairaus ei olisi onnistunut, mutta työskentely raskaiden laitteiden kanssa laivan kannella olisi ollut liian vaarallista.

Kairausta Greatship Manishalla pienessa mainingissa Landsortin syvänteellä. Video: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP.

Aamulla hytissäkin tuon laivan keinunnan sai tuta viimeistään suihkussa käydessä. Suihkun seinällä olevat käsikahvat olivat tarpeeseen sillä niistä oli pidettävä tiukasti kiinni, pysyäkseen suihkun alla. Ja pöntölläkin oli istuttava suhteellisen tukevasti. Pökäleet kintuissa, vessan lattialla istuen, ei ole muksua aloittaa uutta työpäivää.

Kotomaassa kuulemma talvi tekee jo tuloaan. Täällä lunta ei ole vielä onneksi näkynyt. Lähestyvän talven kuitenkin aistii viilenneestä säästä sekä muuttolinnuista, joita aina silloin tällöin laskeutuu aluksellemme lepäilemään.

Upein ilmestys on ollut aluksellamme jo muutaman päivän majaillut sarvipöllö. Väsynyt ja nälkiintynyt pöllö on saanut laivan intialaiselta miehistöltä asiaan kuuluvaa ravintoa. Haluaisin painottaa sitä, että pöllö ei ole joutunut täällä ravinnoksi. Päiväsaikaan tuolla ulkona merellä sitä kuitenkin uhkaavat uljaat merikotkat. Viisaita otuksia nuo pöllöt – tuo kaunis pöllömme varmaan tiesi, että tämä alus suuntaa kohti etelää ja sen kyydissä saisi ilmaisen ja turvallisen matkan, ja ehkä jotain syötävääkin.

Kairausalus Greatship Manishalla vieraillut sarvipöllö. Kuva: Carol Cotterill©ECORD/IODP.

Kairausalus Greatship Manishalla vieraillut sarvipöllö. Kuva: Carol Cotterill©ECORD/IODP.

Tuuli käy laantumaan – pääsemme varmaankin jatkamaan kairausta yöllä, ellei joku sitten taas kuiskaa Jennin ihanan Missä Muruseni On -laulun sanoja öiselle taivaalle; ”…kävisipä pian tuulemaan, tuuli tuule sinne missä muruseni on, leiki hetki hänen hiuksillaan, kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin…”.

Kategoria(t): Matkalla | Yksi kommentti

Den glider in

Huollolla on ratkaisevan tärkeä merkityksensä, myös täällä merellä kenttätöissä. Merenpohjan mutaiset sedimentit tahraavat kovimmankin kairaushenkilön työasun säälimättömästi. Illalla pyykkikone huutaa armoa jo yhdeksännen pesukoneellisen myllyttäessä mustan liejun ja saven tuhrimia työhaalareita. Pesuainetta ja vettä kuluu, samoin pesulanpojilla tupakkia. Pesulan oven liepeiltä nouseekin ilmoille sankka tupakan savu. Työnsankarit tarvitsevat myös päivittäiset muona-annoksensakin – ja viikkojen kuluessa tämän laivan joukkio on saanut ainakin tuoreruokavarastot hupenemaan. Tuoreita aineksia, hedelmiä ja vihanneksia sekä (tummaa) leipää tarvittaisiin pikkuhiljaa lisää.

Helpotusta tuohon tilanteeseen saatiinkin jo viikonloppuna, matkan puolivälin satamakäynnin (port call) yhteydessä. Vierailimme lauantaina Ruotsin Nynäshamnissa, jossa saimme laivallemme täydennystä; tuoretta ruokaa banaaneista ja suippopaprikoista aina ruisleipään sekä lisää kairaustarvikkeita. Laivalta saatiin jätettyä maihin iso lasti jätteitä sekä arvokkaita näytteitä. Kuriiripalvelu nouti mikrobiologien syväjäädytetyt (-80 °C) pakastenäytteet suoraan laboratorioihin toimitettavaksi. Myös meille tutkijoille koitti kauan odotettu vapaus, pääsimme maihin muutamaksi tunniksi. Sää oli aurinkoinen ja pieni Nynäshamnin kaupunki näytti syksyisen viehättävälle. Jotkut tekivät pitkän kävelylenkin kauniissa syyssäässä maisemia ihaillen, toiset istuivat terassilla nauttien ensimmäisistä oluista kuukauteen. Ruotsalainen olut maistui yllättävän hyvälle. Vapautta ei kestänyt kauan, auringon laskettua suuntasimme jo takaisin merelle jatkamaan kairauksia Itämeren syvimmällä altaalla, Landsortin syvänteellä.

Maista oli tehty monenlaisia ostoksia. Sataman lähikauppa tyhjeni mm. lakuista ja suklaasta sekä muista pikkuherkuista. Olipa joku ostanut lätkäpelinkin kirpputorilta. Siitä tulikin heti uusi suosittu urheiluharrastus laivallemme. Suomi kohtasi tietysti rakkaan naapurinsa Ruotsin lätkän tiimellyksessä, ja niin vain siinä kävi, että tasaväkisen matsin viime hetkillä kiekko lipui Ruotsin maaliin. Luvassa on varmaan vielä useita tiukkoja lätkämatseja, ja pitkiä sedimenttipötköjä, sillä matka on vasta puolivälissä.

Roughneck Liam mudan peitossa. Kuva David Smith©ECORD/IODP

Roughneck Liam mudan peitossa. Kuva David Smith©ECORD/IODP.

Suomi (Ale) ottaa mittaa Ruotsista (Thomas) pöytälätkässä kairausalus Greatship Manishalla. Kuva David Smith©ECORD/IODP.

Suomi (Ale) ottaa mittaa Ruotsista (Thomas) pöytälätkässä kairausalus Greatship Manishalla. Kuva David Smith©ECORD/IODP.

Kategoria(t): Matkalla | Kommentoi