Kalkkipäivä ja myrskyn odotusta (Ale)

Merenpohjan syväkairaukset ovat edenneet mallikkaasti täällä eteläisellä Itämerellä. Edellisellä tutkimuspaikalla (Hanö Bay) kairattiin yli 30 metriä paksujen erilaisten moreenikerrostumien läpi. Ja se tuntui kyllä aika mukavalle, sillä kotoisissa merenpohjan kairauksissamme olemme saaneet yleensä enimmillään vain muutamia metrejä moreenia näyteputkiin.

Meidän kairamiehetkin pääsivät tositoimiin kun käytettiin välillä vasaranäytteenottoa (hammer sampler). Siinä painovasaraa kiskotaan käsivoimin ylös ja sitten painovoima hoitaa loput, raskaan ”vasaran” iskiessä näyteputkea syvemmälle kairattavaan kohteeseen. Ja toistoja riittää. Tuollaisen huhkinnan jälkeen ei kavereiden paljoa tarvitse käydä salilla työpäivän jälkeen. Ja habassa noilla kairajäbillä kyllä löytyy.

Kun olimme läpäisseet moreenikerrostumat, töräytettiin sitten lopulta liitukautiseen kalkkikiveen. Voi sitä riemua ja huudon määrää, kun kairaputki kallistettiin laivan kannelle ja core catcheristä kurkisti puhtaan valkoista kalkkikiveä. Mutaisen joukkion ja kaiken tuon kannella olevan saven keskellä, kairaputken päästä pilkistävä valkoinen kalkki loisti upeasti. Se erottui kuin morsian valkoisessa asussaan tumman puhuvan juhlaväen keskellä. No ehkä vähän vertaus ontuu, mutta siis se oli aika hieno näky. Kyllä tuommoinen näky saa jo vanhemmankin ja (melkein) kaikkea kokeneen merigeologin tunteelliseksi. Se oli oikea kalkkipäivä meille merenpohjan tutkijoille, meille syvyyksien salojen metsästäjille…

Kivinäytteen ihmettelyä Greatship Manishan kannella. Taustalla oransseissa asuissaan meidän timmi kairausmiehistö. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Nyt ollaan jo matkalla takaisin Tanskan salmiin, VIIMEISELLE tutkimuspisteelle. Sääkin on muuttumassa. Tulossa on kunnon myrskyrintama. Auringon laskiessa, tuolla lännessä olevat pilvirintamat näyttivät upean uhkaaville. Ja meri tuntui ja kuulosti jotenkin hiljaiselle, oli hiljaista niin kuin ennen myrskyä. Englannista ja Hollannista tulleiden viestien mukaan siitä on povattu kovinta myrskyä vuosiin. Kotomaastakin on tullut paljon viestejä, joissa on varoitettu tulevasta kovasta säästä. Tuulen nopeudeksi on ennustettu yli 30 m/s. Onneksi olemme suhteellisen suojaisella alueella, aivan Tanskan saarten kupeessa. Mutta keikutusta on varmaan luvassa. Tavaroita on täällä surrattu tiukasti kiinni. Keulakannelle meno on kielletty ja meitä on kehotettu muutenkin pysymään sisätiloissa merimatkan aikana. Huomenna iltapäivällä myrskyn voimakkuuden pitäisi olla huipussaan näillä leveysasteilla. Nähtäväksi jää kuinka huominen työpäivä sujuu ja miten sitä täällä sitten köykitään. Taidan kohta siirtyä hyttiosastolle ja surrata itseni tiukasti punkkaan kiinni. Ja ehkä uneksin siitä, siis siitä josko nyt saataisiin uusi iso suolavesipulssi Itämerelle.

Myrskyrintama lähestymässä kohti kairausalus Greatship Manishaa eteläisellä Itämerellä. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Syvyys (Outi)

Landsort Deep on Itämeren syvin kohta, noin 459 metriä. Etukäteen olimme pohdiskelleet, miten kauan kestää kairausputkien asentaminen, ja miten nopeasti sitten näytepötköt saadaan ylös. Yllättävän nopeaa toimintaa, noin viidessä tunnissa siitä kaun paikalle saavuimme, oli kaikki valmiina ja kairaus saattoi alkaa. Sedimenttipötköjen nostonopeus oli reilut 50m/minuutissa, eli sekin varsin riuska. Kuulemma nopeampaakin olisi voitu ylös tulla ilman että näyte olisi  tippunut kyydistä, mutta sitten putkeen olisi alkanut imeytyä ainesta alhaaltapäin nostossa syntyneen imun myötä.  Juhlavuutta oli ilmassa, kun veden ja sedimentin yhteissyvyys ensimmäisen kerran oli yli puoli kilometriä merenpinnasta. Tallessa on nyt viisi komeaa sarjaa (29- 115 m). Yksi mikrobiologeille, neljä paleo-oseanografiaan. Veden syvyyden lisäksi työn haastavuutta lisäsi materiaalin voimakas laajeneminen pintaoloissa, tätä ilmiötä jatkui usean kymmenen sedimenttimetrin syvyydelle. Ensimmäisellä reiällä kairausmiehet ja kansi olivat suihkulähdemäisesti pärskyvän liejun ja saven peitossa vähän väliä. Seuraavilla kerroilla mentiin lyhempi pätkä kerrallaan alaspäin, joten sedimentti mahtui laajanemaan itse näyteputkessa riittävästi.

…core on deck! Kuva: Dave Smith/ECORD/IODP

Näytettä siellä ja näytettä täällä…. Kuva: Carol Cotterill/ECORD/IODP

Suussasulavaa sedimenttiä? Vai pelkkää ilmaa.
Kuva: Carol Cotterill/ECORD/IODP

Tipuja ja muruja – eli pöllömpi tapaus (Ale)

Merenpohjan syväkairaus on jatkunut täällä Itämerellä päivin öin, säässä kuin säässä. Jo kuluneeseen viiteen viikkoon on mahtunut aurinkoisia päiviä, kuutamoöitä, tyyntä ja myös tuulista säätä kaatosateineen. Tuuli on pysynyt kuitenkin sen verran aisoissa, että se ei ole pahemmin haitannut työtämme.

Viime yönä kaikki muuttui. Ehkä joku kuiskasi ylös taivaalle pyynnön, kävisipä pian tuulemaan, sillä tuuli ja aallokko nousivat. Aamulla jouduttiin ensimmäisen kerran matkamme aikana keskeyttämään kairaus sään takia. Ei sen takia, että kairaus ei olisi onnistunut, mutta työskentely raskaiden laitteiden kanssa laivan kannella olisi ollut liian vaarallista.

Kairausta Greatship Manishalla pienessa mainingissa Landsortin syvänteellä. Video: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP.

Aamulla hytissäkin tuon laivan keinunnan sai tuta viimeistään suihkussa käydessä. Suihkun seinällä olevat käsikahvat olivat tarpeeseen sillä niistä oli pidettävä tiukasti kiinni, pysyäkseen suihkun alla. Ja pöntölläkin oli istuttava suhteellisen tukevasti. Pökäleet kintuissa, vessan lattialla istuen, ei ole muksua aloittaa uutta työpäivää.

Kotomaassa kuulemma talvi tekee jo tuloaan. Täällä lunta ei ole vielä onneksi näkynyt. Lähestyvän talven kuitenkin aistii viilenneestä säästä sekä muuttolinnuista, joita aina silloin tällöin laskeutuu aluksellemme lepäilemään.

Upein ilmestys on ollut aluksellamme jo muutaman päivän majaillut sarvipöllö. Väsynyt ja nälkiintynyt pöllö on saanut laivan intialaiselta miehistöltä asiaan kuuluvaa ravintoa. Haluaisin painottaa sitä, että pöllö ei ole joutunut täällä ravinnoksi. Päiväsaikaan tuolla ulkona merellä sitä kuitenkin uhkaavat uljaat merikotkat. Viisaita otuksia nuo pöllöt – tuo kaunis pöllömme varmaan tiesi, että tämä alus suuntaa kohti etelää ja sen kyydissä saisi ilmaisen ja turvallisen matkan, ja ehkä jotain syötävääkin.

Kairausalus Greatship Manishalla vieraillut sarvipöllö. Kuva: Carol Cotterill©ECORD/IODP.

Tuuli käy laantumaan – pääsemme varmaankin jatkamaan kairausta yöllä, ellei joku sitten taas kuiskaa Jennin ihanan Missä Muruseni On -laulun sanoja öiselle taivaalle; ”…kävisipä pian tuulemaan, tuuli tuule sinne missä muruseni on, leiki hetki hänen hiuksillaan, kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin…”.

Den glider in

Huollolla on ratkaisevan tärkeä merkityksensä, myös täällä merellä kenttätöissä. Merenpohjan mutaiset sedimentit tahraavat kovimmankin kairaushenkilön työasun säälimättömästi. Illalla pyykkikone huutaa armoa jo yhdeksännen pesukoneellisen myllyttäessä mustan liejun ja saven tuhrimia työhaalareita. Pesuainetta ja vettä kuluu, samoin pesulanpojilla tupakkia. Pesulan oven liepeiltä nouseekin ilmoille sankka tupakan savu. Työnsankarit tarvitsevat myös päivittäiset muona-annoksensakin – ja viikkojen kuluessa tämän laivan joukkio on saanut ainakin tuoreruokavarastot hupenemaan. Tuoreita aineksia, hedelmiä ja vihanneksia sekä (tummaa) leipää tarvittaisiin pikkuhiljaa lisää.

Helpotusta tuohon tilanteeseen saatiinkin jo viikonloppuna, matkan puolivälin satamakäynnin (port call) yhteydessä. Vierailimme lauantaina Ruotsin Nynäshamnissa, jossa saimme laivallemme täydennystä; tuoretta ruokaa banaaneista ja suippopaprikoista aina ruisleipään sekä lisää kairaustarvikkeita. Laivalta saatiin jätettyä maihin iso lasti jätteitä sekä arvokkaita näytteitä. Kuriiripalvelu nouti mikrobiologien syväjäädytetyt (-80 °C) pakastenäytteet suoraan laboratorioihin toimitettavaksi. Myös meille tutkijoille koitti kauan odotettu vapaus, pääsimme maihin muutamaksi tunniksi. Sää oli aurinkoinen ja pieni Nynäshamnin kaupunki näytti syksyisen viehättävälle. Jotkut tekivät pitkän kävelylenkin kauniissa syyssäässä maisemia ihaillen, toiset istuivat terassilla nauttien ensimmäisistä oluista kuukauteen. Ruotsalainen olut maistui yllättävän hyvälle. Vapautta ei kestänyt kauan, auringon laskettua suuntasimme jo takaisin merelle jatkamaan kairauksia Itämeren syvimmällä altaalla, Landsortin syvänteellä.

Maista oli tehty monenlaisia ostoksia. Sataman lähikauppa tyhjeni mm. lakuista ja suklaasta sekä muista pikkuherkuista. Olipa joku ostanut lätkäpelinkin kirpputorilta. Siitä tulikin heti uusi suosittu urheiluharrastus laivallemme. Suomi kohtasi tietysti rakkaan naapurinsa Ruotsin lätkän tiimellyksessä, ja niin vain siinä kävi, että tasaväkisen matsin viime hetkillä kiekko lipui Ruotsin maaliin. Luvassa on varmaan vielä useita tiukkoja lätkämatseja, ja pitkiä sedimenttipötköjä, sillä matka on vasta puolivälissä.

Roughneck Liam mudan peitossa. Kuva David Smith©ECORD/IODP.

Suomi (Ale) ottaa mittaa Ruotsista (Thomas) pöytälätkässä kairausalus Greatship Manishalla. Kuva David Smith©ECORD/IODP.

Kyydissä kallis lasti (Outi)

Yön pimeydessä puksutetiin takaisin pohjoisesta, Ångermanjoen suistoalueelta, Landsortin syvänteelle. IODP-retki on siirtynyt mantereidenkairausprojektista taas meriympäristöön. Ångermanjoki olikin eksoottinen kohde: menimme jokea ylävirtaan noin 25 km, taival oli senverta haastava että mukaan tarvittiin luotsi. Usea matkalainen totesi haikeasti, että pohjoisilla kohteilla olisi voinut viipyä kauemminkin. Maisemat olivat hienot, ja moni oli toivonut näkevänsä revontulia. Valitettavasti onni ei nyt suosinut aurora borealis-bongareita. Matkaan joelta lähti komeita kerrallisia silttejä ja savia, kuten ilmoitustaululla todettiin: ”happy drillers, happy scientists”. Siirtymäpäivinä on ollut aikaa tehdä omia töitä, kirjoitella rästiposteja ja katsoa vaikka elokuvia, toki vuororytmissä edelleen pysyen. Matkalla on runsaasti neulojia, ainakin yhdelle kevyemmin varutautuneelle matkalaiselle on jo luvattu tehdä hätäpipo, jos sää kovasti viilenee. Vähän kuin olisi loistoristeilijällä – runsaasti ruokaa, vaatteet tarjotaan talon puolesta (ainakin päällysvaatteet), huolto pelaa ja ohjelmaa on järjestetty 12h putkeen. Vaikka kylmävesialtaassa uiminen on kielletty, kylmäkontti löytyy ja savinaamiotarpeita samaten.

Huoltotoimia siirtymän aikana.  Luotsivene lähestyy Greatship Manishaa. Kuvat: IODP/Outi Hyttinen

Kotoisan näköiset maisemat Ångermanjoen suistoalueella. Kuvat: IODP/Outi Hyttinen

ALE goes YLE

YLE:n toimittajan tekemä Alen puhelinhaastattelu tuli radiosta Ajantasa-ohjelmassa 4.10.2013. Haastattelu alkaa noin kohdassa 15:15 min.

Pysy ihan liikkumatta (Ale)

Pysy ihan liikkumatta ettet liukuisi luotani, toivon minä. Enkä puhu siitä, mistä Happoradion laulussa puhutaan, vaan siitä, että aluksemme pysyisi paikallaan. Ja sitä toivoo koko laivan väki. Kun kairauslaitteemme ovat merenpohjalla, ja kairausputket syvällä merenpohjan pinnan alapuolella äiti maan uumenissa, olisi suotavaa, että laivamme ei lähtisi teille tietymättömille.

Merenpohjalle laskettava kairausjalusta. Yläosassa näkyvä pieni keltamusta tötterö on lähetin, joka lähettää laivalle sijaintisignaalia. Kuva: Carol Cotterill©ECORD/IODP

Huoli on kuitenkin turha. Emme ole paikallamme ankkurin varassa, vaan kairauksen aikana aluksemme paikallaan pysymisestä huolehtii tietokoneavusteinen dynaaminen paikannusjärjestelmä eli DP (engl. Dynamic Position). Aluksen tullessa uudelle kairauspaikalle, järjestelmälle syötetään tieto ympäristöolosuhteista (esimerkiksi tuuli ja virtaukset). Näiden tietojen avulla järjestelmä laskee mallia, jonka avulla tietokoneen sitten pitäisi pitää aluksemme paikallaan. Paikannuksessa tarvittava sijaintitietomme tulee satelliittipaikannus-järjestelmästä. Lisäksi merenpohjaan laskettavassa valtavassa, usean tonnin painoisessa möhkäleessä, kairausjalustassa (engl. template), on kiinni lähettimiä (3 kpl), joista laivalle tulee tarkka tieto laivan sijainnista kairareiän suhteen. Satelliittipaikannuksen avulla ja tarkkailemalla pohjan lähettimistä tulevia signaaleja, DP – järjestelmä laskee sijaintimme tarkasti kulloisenakin hetkenä ja antaa ohjeet laivan koneistolle, joka potkureiden avulla pitävät aluksemme jämptisti paikallaan.

Kairauspaikalla touhutessamme merenpohjasta nousee sedimenttipötköä laivan kannelle tasaiseen tahtiin ja sedimenttipötkylät päätyvät lopulta tutkijoiden hellään huomaan. Jos tuohon liukuhihnamaiseen työskentelyyn tulee joskus pieniä viivästyksiä ja odotteluhetkiä, niin ei syytä huoleen. Uutta näytepötkylää odotteleva tutkijajoukkomme on sen verran mielikuvitusrikasta ja aktiivista, että se ei malta jäädä istuskelemaan ja peukaloita pyörittelemään kairamiesten korjatessa viivästyksen syytä. Aina on jotain askaretta tahi pientä kisaa pystyssä, vaikka kyseessä olisi vain vartin odottelu. On niitä jotka puuhaavat käsitöiden parissa (siis neulomista vai mitä se nyt oikein on) ja sitten on erilaista kansiaktiviteettia. Kannella on järjestetty kansainvälistä paperilennokkikisaa (jossa kotimainen Finnarkkikin pärjäsi), pelattu kyykän tapaista purnukka peliä ja muita heittopelejä. Ja on koottu näyteputkien tulpista korkeita pilareita. Istumatyöstä on muksua päästä välillä jaloittelemaan. Se pitää mielen virkeänä ja paikat lämpimänä sekä yhteishengen korkealla. Kun uusi pötkylä tulee – kiivas työ jatkuu. Aluksemme pysyy ihan liikkumatta, mutta kairausväki ja tutkijajoukko kannella ei.

Näytepötkön saapumista odotellessa voi vaikka yrittää kasata tornia näyteputken korkeista. Dalton kasaamispuuhissa Sophien avustuksella. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

 

Ruokaa (Outi)

Liikummeko vaaran rajoilla? Aamiaisen ja lounaan rooli elämässäni on muuttunut täysin, jopa hämärtynyt. Laivan ateriarytmi noudattaa tavallista kelloa, ja keskiyöllä tarjolla on pääasiassa lämmintä ruokaa. Voin kertoa, että yötyöaamu alkaa mallikkasti myös syömällä intialaista linssikastiketta riisin kanssa tai lihapullia. Halukkaille löytyy leipää, jogurttia, mysliä ja muuta tutumpaa aamiaissärvintä. Omaan lounasaikaani pöydässä on aamiainen: esimerkiksi omelettia, makkaraa, intialaisia riisilettuja mainion kookoskastikkeen kera ja ohrapuuroa. Johtopäätös: vatsa ja mieli voivat olla eri aikavyöhykkeillä oikein hyvin. Ruoka on yhdistelmä intialaisia, erittäin maukkaita kasvis- ja kanakeitoksia ja liha- sekä kalapainotteista eurooppalaista keittiötä. Huhut kertovat, että kello kuuden ilta-aterialla jälkkäriksi on joka päivä jäätelöä ja suklaapatukoita, tämä saattaa olla myös päivävuorolaisten ovelaa propagandaa. Parin viikon sisällä aikataulussa on satamakäynti, tuoretavaroiden täydennys kuulostaa mukavalta. Vielä salaattiastiaan on löytynyt kurkkua, porkkanaa ja kaalia, mutta etikkasäilykkeet ovat vallanneet yhä enemmän tilaa kasvisosastosta. Mieltäni kiehtoo salaattiastian sitruunalohkojen merkitys. Keripukki ei tällä ruokavaliolla kuitenkaan ihan vielä uhkaa.

Maustekastikkeiden komeaa kirjoa, mutta missä on Nutella? Kuva: IODP/Outi Hyttinen

Kärpäsjahtia ja kotimaisia lakuja (Ale)

Kairaukset ovat edenneet aikataulussa. Välilllä kiven murikka tukkii kairaputken tai kairauslaitteisto saa pieniä vaurioita, mutta ammattitaitoinen kairausmiehistö hoitaa homman kuntoon ja meno jatkuu. Myös tutkijoiden työt toimistokonteissa ovat sujuneet mukavasti, eikä pahempia tarvikepuutteitakaan ole tullut vielä esille. Matkaan onkin tullut pakattua lähes kaikki tarpeellinen (ja tarpeeton) kenttävaruste taskulampusta monitoimilinkkariin ja ilmastointiteippiin, mutta yksi puute on jo tullut esille.

Potilasta eli sedimenttipötköä kiikutetaan tutkijoille. Kuva: Aarno Kotilainen©ECORD/IODP

Tietokoneella kirjoitus- ja tulkintahommia tehdessä on näytölle (näyttöruudulle) aina silloin tällöin tapahtunut jotain mystistä. Taulukoita on sulkeutunut ja tekstitiedostoja on hävinnyt aivan itsestään. Pitkään pähkäiltyämme noita mystisiä tapahtumia, syykin selvisi viimein, kärpäset ovat löytäneet laivan ja toimiston lämpöön. Ne pörräävät täällä ympäriinsä kuin navetassa konsanaan, ja laskeutuessaan näyttöpäätteelle ne tekevät sen herkälle kosketusnäytölle omia kepposiaan. Raivoisassa kärpäsjahdissa olisi perinteiselle kärpäslätkälle ollut käyttöä. Onneksi joku sitten keksi sulkea kosketusnäytön pois päältä. Noita pieniä älynvälähdyksiä pompahtaa pinnalle väsyneistäkin aivoista aina silloin tällöin. Ja tuo työnsankari saa kollegoiltaan ansaitut selkääntaputukset ja kehut. Erikieliset hyvähyvä – huudot raikaavat konteissa.

Kärpäsjahdin lisäksi piristystä työssä puurtamiseen ovat tuoneet myös ahkeruus kahvi- ja teehetket. Kotimaasta raahatut karkkivarastotkin ovat vielä riittäneet ja niitä onkin ollut kiva tarjota työkavereille. Suomaisista lakuista on tykätty, mutta on niitäkin kenelle, meille niin rakkaan ja maittavan lakun, tahi tuon niin iki-ihanan kotimaisen salmiakin maku on ollut aika outo tuttavuus. Mutta piristystä se on taatusti tuonut pitkään työpäivään(-yöhon). Täällä tuo työpäivä on tosiaan toisille työyö. Tuo työyö sana kuulostaa aika hauskalle 😉

Suomalnen lakritsa maistuu (melkein) kaikille laivan tutkijoille. Kuvassa vasemmalta Nan, Thomas ja Jeroen. Kuva: Aarno Lotilainen©ECORD_IODP

Pieniä ystäviä

Minusta tuli puoleksi vuorokaudeksi mikrobiologi. Tai oikeastaan mikrobiologien ohjaama käsipari. Ensimmäinen MBio-reikä edellytti huolellisia esivalmisteluja ja liikkeiden synkronointia. Esikäsittelykontin seinille oli tulostettu jokaisen tutkijan näytteenottokaaviot, niin sanottu keittokirja, josta saattoi tarkistaa määrät, ottosyvyydet ja säilytysvaatimukset.  Tarvikkeet oli huolellisesti järjestetty ja merkitty. Tunnelma ennen ensimmäisen kairasydämen kannelle tuloa oli lievästi sanottunta intensiivinen. Molempien vuorojen mikrobiologit parveilivat valmiusasemissa, tiukka katse silmissään ja täysin keskittyneinä lähestyvään koitokseen.

Heti kun ensimmäinen pötkö oli sahattu keskeltä kahteen osaan, oli sedimenttipotilaan pää jo tökitty täyteen ruiskuja. Enimmillään kahdeksan kappaletta. Esimerkiksi helposti haihtuvat metaaninäyte ja kairausliejun aiheuttaman kontaminaation määritysnäyte piti saada heti talteen. Pian pötköjä sahailtiin pienempiin osiin, otettiin lisää näytteitä ja kiikutettiin edellisiä jatkokäsittelyyn ja säilytykseen mikrobiologiakonttiin. Ensimmäiseen aaltoon ei (viisaasti kyllä) huolittu amatöörejä, mutta kun riittävä työrutiini oli saavutettu, pääsivät muut tutkijat auttamaan pakkauksessa ja näytteiden merkitsemisessä. Mikrobiologiakontin tasainen +4 asteen lämpötila piti hyvin hereillä ja takasi seuraavana yönä makoisat unet.

Mikrobiologi työssä. Kuva: IODP/Outi Hyttinen

Keittokirjan sivuja esikäsittelykontin. Kuva: IODP/Outi Hyttinen